Arabian perustamisen aikoihin 1870-luvulla emoyhtiöllä Rörstrandilla oli käytössään jo noin 20 erilaista kuparipainomallia. Koristelun pääpaino oli siirtynyt käsin maalauksesta kuparipainokoristeisiin. Samoja koristeita käytettiin useissa eurooppalaisissa fajanssitehtaissa.

Väri- ja kuparipainosten ohella Arabiassa käytettiin myös leimauskoristeita. Esimerkiksi Englannista, Stoke on Trentistä, oli saatavissa mallikirjoja, joiden perusteella halutut kumileimasimet voitiin tilata.

Puhalluskoristelua oli Arabiassa käytetty jo 1900-luvun alkuvuosista lähtien, mutta 50- ja 60-lukujen taiteilijat uudistivat puhallettujen koristeiden muotokieltä. Väripuhallus oli nopea ja joustava menetelmä, joka soveltui hyvin yksinkertaisten pop- ja op-taiteesta vaikutteita saneiden kuvioiden tekoon.

Silkkipainomenetelmällä valmistettuja koristeita kutsutaan nykyisin yleisemmin vain siirtokuviksi. Silkkipainon rakentaminen Arabiaan merkitsi kuparipainon asteittaista lakkauttamista. Nykyään silkkipaino on teollisen koristelun päämenetelmä Arabiassa. Sillä voidaan painaa keraamiselle pinnalle myös valokuvia ja painotekniikka yhdistettynä digitaaliseen kuvankäsittelyyn onkin tehnyt koristesuunnittelusta rajatonta leikkiä.

Astioiden reunat maalataan käsin, vaikka koriste toteutettaisiin muilla koristelutekniikoilla.

Koristeaiheet

Eurooppalaisten maisemakirjojen kuvitukset ja taiteessa suosittu maisemamaalaus synnyttivät astioihin puistonäkymiä linnanraunioineen ja kartanoineen. Kasvitieteellisten julkaisujen painokuvat houkuttivat runsaiden kukka- ja lehtikuvioiden käyttöön, näistä sommiteltiin monimuotoisia reunuskoristeita ja vinjettejä.

Kukkamaalaus oli noussut 1700-luvulla Saksassa Meissenin tehtaalla hyvin suosituksi koristelutekniikaksi. Sieltä se omaksuttiin Ranskaan ja Sèvrestä muodostui 1800-luvulla se maalauskoristelun mekka, josta käytiin oppia hakemassa ja josta tilattiin mestareita muualle opettamaan.

Art nouveau oli ensimmäinen suuntaus modernin tyylin kehittämiseksi. Se synnytti linjakkaita muotoja ja aikaisempaa vapaampaa koristeiden käyttöä. Kun samaan ajankohtaan sijoittui vielä kansallisuusaatteen herääminen, nousi kaukaa haettujen koristeaiheiden, kertaustyylien ja moninkertaisen jäljittelyn sijalle paikallisen luonnon ja kansallisen menneisyyden symboliarvot. Tehtaisiin palkatut taiteilijat saivat tehtäväkseen loihtia nämä piirteet esineisiin.

Arabian oma kupari- ja väripainosmallien suunnittelu vauhdittui kun Pariisissa opiskellut Greta-Lisa Jäderholm-Snellman palkattiin tehtaan taiteelliseksi avustajaksi vuonna 1921. Hänen myötään tulivat 20-luvun klassismin ja ranskalaisen art decon henkiset, hillityt ja geometrisoidut koristeet käyttöön.

Kansan maku suosi koristeellisimpia malleja. Hyvin menestyväksi osoittautui Olga Osolin vuonna 1938 suunnittelema Myrna-koriste rokokoovaikutteisessa AX-kahviastiastossa. Myrnan ruskean kukan mallina oli saksalainen siirtokuva. Ruskea koriste sointui kellertävään massaan, runsas aito kultaus kupin ja lautasen reunassa sekä filmitähdeltä lainattu nimi loivat ylellisyyden tuntua. Osolin mielestä teollisuuden palveluksessa oleva taiteilija ei voinut olla ihmisten maun parantaja, vaan hänen tehtävänsä oli tuoda iloa miellyttävillä esineillä.

Friedl Holzer-Kjellberg tuli maailmalla tunnetuksi riisiposliinistaan. Riisiposliinin valmistus ei onnistu koneellisesti. Reiät leikataan erikoisveitsellä polttamattomaan esineeseen ja reikien ympärykset siistitään. Esine raakapoltetaan 800 asteessa, lasitetaan ja poltetaan 1380 asteessa, jolloin reikien päälle muodostuu läpikuultava lasitepinta.